Liity jäseneksi

Henkilöjäsenyys

Henkilöjäsenilleen FSA antaa mahdollisuuden verkottua kansallisesti palveluista kiinnostuneiden tutkijoiden ja asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi henkilöjäseniksi liittyneiden on mahdollista osallistua yhdistyksen toimintaan eri tavoin, esimerkiksi teemaryhmien (SIG) jäseninä, alueellisten toimintaryhmien kautta tai järjestämällä seminaareja ja muita tapahtumia yhdistyksen piirissä.

Liittyminen henkilöjäseneksi

Yhdistyksen henkilöjäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. Erityisen ansioitunut henkilö voidaan yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa kutsua yhdistyksen kunniajäseneksi. Jäsenyys vahvistuu kun jäsenmaksu on maksettu.

Jäsenmaksu

Henkilöjäsenen vuosittaisen jäsenmaksun suuruus on 60 euroa, sisältäen Service Dayn 2017 (alv 0%) ja opiskelijajäsenen 25 euroa (alv 0%).

Liity henkilöjäseneksi

 

Yhteisöjäsenyys

Yhteisöjäsenet saavat näkyvyyttä yhdistyksen viestinnässä. Organisaation nimi ja logo tulevat yhdistyksen www-sivustolle. Yhteisöjäsen voi myös käyttää FSA:n logoa omassa sidosryhmäviestinnässään. Lisäksi yhteisöjäsenillä on mahdollisuus saada erityistä huomiota FSA:n tilaisuuksien yhteydessä. Erityisistä sponsorointijärjestelyistä, kuten näkyvyydestä tapahtumissa, tulee kuitenkin sopia yhdistyksen kanssa erikseen.

Liittyminen yhteisöjäseneksi

Yhdistykseen voidaan hyväksyä yhteisö jäseneksi oikeuskelpoinen yhteisö, joka on kiinnostunut yhdistyksen toiminnasta tai haluaa tukea sitä. Jäsenyys vahvistuu kun jäsenmaksu on maksettu.

Jäsenmaksu

Yhteisöjäsenen jäsenmaksun suuruus on 500 euroa (alv 0%).

Liity yhteisöjäseneksi